keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kääpikääpä

Syyskuun puolenvälin kääpäkurssi oli ehdottomasti syksyn kohokohta. En tullut juuri ottaneeksi kurssilta valokuvia, vaikka hienoja ja koristeellisia sieniä olisi ollut ihan biologisen aseman pihapiirissä - esimerkiksi kuvankaunis koralliorakas, Hericium coralloides. Näytteitä sen sijaan tuli keräiltyä, niin käävistä kuin mutamasta muustakin sienestä. Muovipussillinen minigrippeihin säilöttyjä, kuivattuja näytteitä odottaa yhä yksiöni nurkassa huolellisempaa etiketöintiä ja tietojen siirtämistä exceliin...

Käävät ovat aivan mainioita harrastuksen kohteita siinä mielessä, että monivuotisia kääpiä on löydettävissä ja ihmeteltävissä ympäri vuoden. Sienihullu voi siis kääpiin laajentamalla ulottaa harrastuksensa koko vuoden mittaiseksi, taukoamattomaksi sekopäisyydeksi. Olen itsekin ihmeissäni, miten en ole asiaa aiemmin tajunnut. Kurssi oli oikeastaan ensimmäinen kunnollinen kosketukseni kääpiin - mielivaltaisesti olen rajannut ne sienikiinnostukseni ulkopuolelle tätä ennen. Mielivaltaisesti siinä mielessä, että käävät eivät ole systemaattinen, vaan ekologinen ja morfologinen ryhmä - siis ulkoisten muoto- ja elintapaseikkojen perusteella rajattu todellisten sukulaisuussuhteiden sijaan. Saas nähdä, mihin tässä joudutaan, etenkin, kun kurssi antoi lopullisen sysäyksen kandiaiheeni laajemmalle rajaukselle (lahottajasienten ekologiaa). Olin patologisen viehättynyt, en vain maastoretkistä, vaan myös kuivattujen kääpien ja määrityskaavan kanssa nyhertämisestä, ja ainakin vasta-alkajan innolla tuntuu siltä, että voisin tosiaan tehdä jotain tällaista kokopäiväisesti. Vähintään kandin ja gradun verran. Niitä vääntäessä varmaan selviääkin, miten kauas innostus kantaa.



Neljä lattakääpää, Ganoderma lipsiense, vanhalla haavankannolla. Lattakääpä on hemi- ja eteläboreaalisessa vyöhykkeessä yleinen valkolahottaja. Näitä itiöemiä kuvasin, koska kolme niistä on niin... oudon näköisiä, muodoltaan erikoisia, lakin päältä harmaapintaisia ja itiöpöly kypsymätöntä. Samaan lajiin kuuluvat silti ilmeisesti kaikki.





Tämän "perinteisimmän" näköisen itiöemän alla on nähtävissä, paitsi ympäristöön pölynnyttä, lattakäävälle tyypillistä kaakaonruskeaa itiöpölyä, myös ilmeisesti Agathomyia wankowiczi -kärpäslajin tekemiä toukkaäkämiä. Siis palluroita, joissa kärpäsentoukat muhivat ja kehittyvät. Viehkoa!

Kääpäkurssin jälkeen on tuntunut ajoittain työläältä keskittyä pedagogisiin opintoihin, maantieteeseen ja kovaa vauhtia lähestyvään opetusharjoitteluun. Olen aina pitänyt itseäni enemmänkin putkiaivona kuin multitaskaajana, mutta yritän ottaa tämän syksyn antoisana haasteena...


Lähteet:

Pertti Salo, Tuomo Niemelä & Ulla Salo 2006: Suomen sieniopas. WS Bookwell Oy. Porvoo.

Tuomo Niemelä 2012: Suomen kääpien määritysopas. Helsinki.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti